DSC_0282

Eläinlääkärin tallikäynti helpottaa hevosenpitäjän arkea

Kun hevosia on tallissa monta ja niistä useampi on hammashuollon ja rokotuksen tarpeessa, on monesti helpompaa kutsua eläinlääkäri käymään tallilla kuin kuljettaa jokainen hevonen klinikalle.

 

 

 

Tallikäynnillä voidaan hoitaa normaalit hammashuollot ja rokotukset sekä verinäytteiden ottaminen. Myös pattien, kolhujen ja hengitysteiden tarkastukset sekä suppeat vakuutustarkastukset voidaan suorittaa talliolosuhteissa.

 

Laajemmissa tutkimuksissa on hevosenkin eduksi, että se tuodaan tutkittavaksi klinikalle, jossa tilat ja laitteet sekä näin ollen tutkimusmahdollisuudet ovat paremmat.

 

Laura Nyman Niihama Riding Oy:stä on käyttänyt klinikan tallikäyntipalvelua jo pitkään.

 

– Meillä opetushevoset raspataan ja rokotetaan vuosittain kolmessa erässä. Itse olen tallikäynnin varaamisessa aina hyvissä ajoin liikenteessä, nytkin seuraava tallikäynti on varattuna noin kuukauden päähän. Olen ollut erittäin tyytyväinen tallikäyntipalveluun, hän kertoo.

Kaikkia tutkimuksia Nyman ei kuitenkaan halua tallilla teettää:

– Joskus olen näyttänyt eläinlääkärille kotona pieniä vaivoja, meiltä hevoset käyvät kuitenkin isommissa tutkimuksissa tarvittaessa klinikalla.

 

Osa Tampereen Hevosklinikan eläinlääkäreistä tekee tallikäyntejä lähialueen talleille. Kauemmaksikin lähdetään, mikäli hoidettavia hevosia on tarpeeksi. Ota rohkeasti yhteyttä klinikalle, niin järjestetään sinulle sopiva käyntiaika!