ELÄINLÄÄKÄRIT

Kristiina Ertola
Eläinlääkäri

Kristiina on valmistunut eläinlääkäriksi Helsingissä vuonna 1988 ja työskennellyt klinikalla valmistumisestaan asti, suurimman osan ajasta klinikan osaomistajana. Päivittäisen potilastyöskentelyn rinnalla hän toimii myös klinikan toimitusjohtajana. Kristiina on myös kilpailueläinlääkärinä Teivon raveissa.

Ennen eläinlääkäriopintoja hevoset ja raviradat tulivat tutuiksi Tuomo Mäkelän tallilla työskennellessä. Raviharrastus on jatkunut omien hevosten kanssa; valmentajan, ohjastajan ja kasvattajan roolit on kaikki kokeiltu. Kahden ratsastavan tyttären myötä ratsastus tuli vahvasti perheen kuvioihin ja viime vuosina myös este- ja kenttäkisat ovat tulleet tutuiksi. Hevosvahvuudessa onkin nykyään sekä ratsuja että ravureita. Myös raviurheilun järjestötyö on ollut pitkään aktiivista Teivon raviradan ja Suomen Hippoksen eri tehtävissä.

Jukka Houttu
Eläinlääkäri

Jukka valmistui eläinlääkäriksi Helsingin Eläinlääketieteellisestä Korkeakoulusta vuonna 1976, jonka jälkeen hän oli vuoden Ruotsissa erikoistumassa hevosiin. Vuonna hän perusti 1977 Tampereen uuden raviradan yhteyteen hevosklinikan, jonka toiminta vuosien saatossa laajeni, ja joka toimii nyt uusissa tiloissa nimellä Tampereen Hevosklinikka.

Alun perin Jukasta piti tulla kunnaneläinlääkäri, joka harrastaa hevosia, mutta toisin kuitenkin kävi. Jukan opiskeluaikana hevosurheilun suosio kasvoi räjähdysmäisesti. Hyvin nopeasti kävi selävksi, että vain hevosiin keskittymälläkin voi saada elantonsa. Tämän jälkeen elämänuran valinta oli helppo.

Jukka on hevoslääketieteen uranuurtaja, jonka erityisosaamisalaa ovat nivelten tähystysleikkaukset. Viime vuodet Jukka onkin keskittynyt pelkästään kirurgiaan ja ottaa klinikalla vastaan vain leikkauspotilaita.

Kaikenlainen kunto- ja kestävyysurheilu, kuten hiihto, suunnistus ja pyöräily, on ollut keskeinen osa Jukan harrastuksia koko elämän ajan.

Kimmo Elfving
Eläinlääkäri

Kimmo on valmistunut eläinlääkäriksi vuonna 2000 ja tuli Tampereen Hevosklinikan kolmanneksi osakkaaksi vuonna 2009. Työt hän tosin oli aloittanut klinikalla jo vuonna 2002, työskenneltyään sitä ennen monilla klinikoilla Suomessa. Kimmo on myös  kartuttanut osaamistaan useilla kymmenillä ulkomaille, pääosin Yhdysvaltoihin, suuntautuneilla opintomatkoillaan. Työssään Kimmon erityisosaamisalueena ja mielenkiinnon kohteena on hevosten ortopedinen kirurgia. Myös ravihevosten suorituskykyongelmien tutkimus kuuluu mielenkiinnon kohteisiin.

Kimmon vapaa-aika kuluu perheen parissa sekä omia ravihevosia hoitaen ja treenaten.  Hän seuraa myös aktiivisesti raviurheilua.

Laura Luoto
Eläinlääkäri

Laura on valmistunut eläinlääkäriksi Helsingistä 2007. Valmistumisensa jälkeen hän on työskennellyt useilla eri hevosklinikoilla sekä Suomessa että Ruotsissa. Laura on työskennellyt myös Tampereen Hevosklinikalla pari vuotta ennen muuttoa Ruotsiin.

Vuodesta 2012 Laura työskenteli Bergsåkerin hevosklinikalla Ruotsissa, jossa praktiikka oli painottunut ontumatutkimuksiin ja suorituskykyongelmiin. Lisäksi hän toimi kilpailueläinlääkärinä raveissa.

Laura on suorittanut hevossairauksien erikoiseläinlääkärin tutkinnon Ruotsissa 2013.

Hänen erityisiä ammatillisia mielenkiinnon kohteitaan ovat ontumatutkimukset ja hammassairaudet. Tällä hetkellä hän syventää osaamistaan näillä alueilla suorittamalla kansainvälistä ortopediaan syventävää ISELP- tutkintoa ja ruotsalaista hevosten hammassairauksien erikoistumistutkintoa työn ohessa.

Vaapa-aika Lauralla kuluu perheen parissa

Tanja Pehkonen
Eläinlääkäri

Tanja valmistui eläinlääkäriksi Kööpenhaminassa vuonna 2007. Valmistumisensa jälkeen Tanja työskenteli ensin 4 vuotta Ruotsin kenttämaajoukkueen eläinlääkärin Staffan Lidbeckin klinikalla ja sen jälkeen Hallands Djursjukhusissa. Vuonna 2012 Tanja siirtyi töihin Tampereen Hevosklinikalle. Tanja on perehtynyt myös hevoskirurgiaan Jukan opissa.

Tanjalla on vahva kokemus ratsuhevosista, juniorivuodet kuluivat Suomessa kilpaillen koulu- ja kenttäratsastuksessa. Vuonna 1999 kiinnostus kenttäratsastukseen vei Tanjan Ruotsiin Piia Pantsun hevosenhoitajaksi. Tanja toimi Flyingessä myös nuorten hevosten kouluttajana ja ratsuttajana. Myös ravihevoset ovat tulleet tutuiksi ensin Ruotsissa eläinlääkärinä toimiessa ja sittemmin Teivossa.

Inka Tuominen
Eläinlääkäri

Inka on opiskellut Virossa Tartossa ja valmistunut eläinlääkäriksi vuonna 2014. Valmistumisen jälkeen Inka on työskennellyt kunnaneläinlääkärin sijaisena ja Orimattilan hevosklinikalla. Vuosina 2015-2016 Inka työskenteli jatkokoulutettavana eläinlääkärinä Helsingin Yliopistollisessa hevossairaalassa. Sairaalatyön lisäksi Inka on tehnyt kiertävää hevospraktiikkaa ja toiminut kilpailueläinlääkärinä ravi-, ratsastus- ja valjakkoklipailuissa. Parhaillaan Inka suorittaa hevossairauksien erikoiseläinlääkärin tutkintoa.

Työssään Inkaa kiinnostavat erityisesti urheiluhevosten ennaltaehkäisevä terveydenhuolto, valmennusfysiologia ja hammashuollot.

Vapaa-ajallaan Inka seuraa aktiivisesti hevosurheilua, erityisesti raveja, sekä lenkkeilee. Omaa hevosta Inkalla ei tällä hetkellä ole, mutta Raineri-koira kulkee mukana, usein myös töissä.

Maija Vesterinen
Eläinlääkäri

Maija on valmistunut eläinlääkäriksi Tartosta vuonna 2018. Maijan on voinut bongata tv:ssä Kandit-sarjan ensimmäisellä tuotantokaudella.

Valmistumisen jälkeen Maija vietti internship-vuoden Dubaissa 2018-19 ja on sen jälkeen työskennellyt Laukaan hevosklinikalla.

Maija suorittaa parhaillaan hevossairauksien erikoiseläinlääkärin tutkintoa.

Maijalla on ratsastustausta: hän on kilpaillut este- ja kenttäratsastuksessa. Raviurheiluun hän on tutustunut paremmin työn kautta.

Tällä hetkellä Maijalla ei ole omaa hevosta, mutta Turre-koira pitää huolen lenkittämisestä. Uusimpina harrastuksina ovat arabian kielen opiskelu sekä riippumattoretkeily.

Alina Silventoinen
Eläinlääkäri 

Alina opiskeli eläinlääkäriksi Uppsalan yliopistossa. Jo opintojen alkuvaiheessa selkeytyi, että hän haluaa nimenomaan hevoslääkäriksi. Hevonen on lajina kiehtova ja kaikki yksilöt ovat omia persooniaan.

Alina valmistui vuonna 2019, minkä jälkeen hän työskenteli vuoden ajan Ruotsissa Bergsåkerin klinikalla. Alina palveleekin asiakkaita yhtä lailla niin suomen- kuin ruotsinkielellä. Tammikuussa 2021 hän palasi Suomeen ja aloitti internship-vuoden Viikin yliopistollisessa hevossairaalassa. Alina suoritti hevossairauksien erikoiseläinlääkärin tutkinnon 2023.

Alinaa kiinnostaa etenkin ortopedia ja myös kirurgia. Myös sisätaudit ovat tulleet tutuiksi Viikissä työskennellessä. Meille Tampereen Hevosklinikalle Alina halusi tulla töihin, koska hän näkee, että meillä tehdään juuri senkaltaisia töitä, mitkä hänkin kokee omakseen.

Vapaa-ajalla Alina lukee ja hoitaa kuntoaan ulkoilemalla ja kuntosalilla. Lemmikinä hänellä on kissa.