HISTORIA

Teivon ravirata valmistui Lamminpään kaupunginosaan 1976. Nimeä Teivo ei tosin tuolloin vielä tunnettu. Jukka Houttu valmistui samana vuonna eläinlääkäriksi Helsingin Eläinlääketieteellisestä Korkeakoulusta.

Alun perin Houttu oli aikonut kunnaneläinlääkäriksi, joka olisi hoitanut myös hevosia. Hevosurheilun kasvaessa räjähdysmäisesti jo Houtun opiskeluaikana, hänelle kävi selväksi, että hänestä tulisi puhtaasti hevoseläinlääkäri.

Teivoon oli suunniteltu alusta alkaen tilat kilpailueläinlääkäriä varten. Houttu ehdotti Radan johtohenkilöille kyseisten tilojen laajentamista sen verran, että niissä voitaisiin aloittaa hevosklinikkatoiminta. Ehdotuksesta innostuttiin. Huoltorakennuksen päähän rakennettiin pieni klinikka, jossa oli leikkaussali, heräämiskarsina ja toimenpidehuone, jossa hevoset myös röntgenkuvattiin tarvittaessa.

Sopimuksen synnyttyä Jukka Houttu lähti vielä vuodeksi töihin Ruotsin Helsingborgin Eläinsairaalaan, jossa hoidettiin ja leikattiin tuolloin enemmän hevosia kuin missään muualla Pohjoismaissa. Klinikan johtavana kirurgina toimivasta Harry Pettersonista tulikin Houtun oppi-isä hevoskirurgiassa.

Tuohon aikaan Suomessa ei ollut hevoseläinlääkäreitä, koska työhevosia ei enää juuri ollut ja raviurheilun nousu oli vasta alussa. Taitavimmat työhevosten kanssa työskennelleet eläinlääkärit olivat varttuneet jo kahdeksankymppisiksi. Välistä puuttui kokonainen hevoseläinlääkäreiden sukupolvi. Näiden eläkeläisten arvokkaan kokemuksen ja tietotaidon Houttu halusi omaksua, ja kävikin haastattelemassa useita heistä.

Klinikka sai lisää tilaa, kun se ensin laajeni huoltorakennuksessa olleen tallikahvion tiloihin ja myöhemmin myös sisäänkirjoitus siirrettiin klinikan tieltä muualle.

Kristiina Ertola valmistui eläinlääkäriksi vuonna 1988 ja aloitti työt Tampereen Hevosklinikalla heti valmistumisensa jälkeen. Samasta vuodesta asti hän on myös toiminut Teivon ravien kilpailueläinlääkärinä. Ravimaailma oli Ertolalle entuudestaan tuttu, sillä hän työskenteli opiskeluaikanaan Tuomo Mäkelän tallilla, ja on ajanut itsekin kilpaa. Vuonna 1996 Ertolasta tuli Tampereen Hevosklinikan toinen osakas.

Kimmo Elfving tuli klinikan kolmanneksi osakkaaksi vuonna 2009 hänen työskenneltyään klinikalla jo vuodesta 2002. Elfving on valmistunut eläinlääkäriksi vuonna 2000 ja työskennellyt ennen Tampereelle asettumistaan monilla klinikoilla Suomessa. Tietotaitoa on karttunut myös Yhdysvaltoihin suuntautuneilla opintomatkoilla, joita on ehtinyt kertyä jo kolmisenkymmentä.

Alusta alkaen Tampereen Hevosklinikka on panostanut eläinlääkäreidensä jatko-opiskeluun ja ajan hermolla pysymiseen. Klinikan lääkärit ovat käyneet joka vuosi muualla Euroopassa ja Yhdysvalloissa kouluttautumassa ja haistelemassa alan uusia tuulia.

Vanha klinikkarakennus jäi pieneksi potilasmääriin nähden jo vuosia sitten. Odotettu uusi klinikkarakennus valmistui Teivon Kuninkuusravivuonna 2011. Uudet nykyaikaiset tilat ovat mahdollistaneet Tampereen Hevosklinikan kehittymisen edelleen toimivammaksi ja tehokkaammaksi kokonaisuudeksi.