IMG_8068

Meeri Rantanen aloittaa eläinlääkärinä Tampereen Hevosklinikalla

Tampereen Hevosklinikan eläinlääkärikaarti vahvistuu jälleen, kun eläinlääkäri Meeri Rantanen aloittaa työt klinikalla. Meeri ottaa ensimmäiset potilaansa vastaan Teivossa 23.1.2017.

 

 

Meeri siirtyy Tampereelle Evidensia hevosklinikalta Laukaasta, jossa on työskennellyt vuodesta 2013 asti.

 

 

Samaan aikaan eläinlääkäri Heidi Elomaa lopettaa työskentelyn klinikalla ja siirtyy kokonaan uudenlaisten haasteiden pariin työrintamalla. Klinikkalaiset kiittävät Heidiä yhteisistä vuosista sekä toivottavat Heidille ja pikkuherra Klausille onnea ja menestystä tulevaisuuteen!


Klinikan uusi eläinlääkäri Meeri Rantanen on tuttu kasvo Teivossa useamman vuoden takaa.
– On kyllä tosi kiva tulla takaisin Tampereelle, Meeri hymyilee.
Ensimmäisen kerran Meeri tuli klinikalle töihin avustajaksi vuonna 2007 opiskellessaan eläinlääkäriksi. Kesätyöt avustajana jatkuivatkin useana kesänä opiskeluajalla ja valmistuttuaan eläinlääkäriksi Tartosta vuonna 2012 Meeri työskenteli klinikalla jonkin aikaa myös eläinlääkärinä.
Myöhemmin hän oli hetken töissä Hankasalmen kunnassa, jonka jälkeen päätyi eläinlääkäriksi Laukaan hevosklinikalle.


Meerin työ- ja harrastustausta on hyvin vahvasti hevospainotteinen. Hevoskärpänen puri Meeriä jo alle kouluikäisenä, kun hän pääsi ajamaan ja ratsastamaan serkkunsa suomenhevosella, ja kiinnostus hevosiin on pysynyt mukana siitä asti.
Hevoset veivät Meerin myös Keski-Eurooppaan, kun hän lähti lukion jälkeen Saksaan, töihin Stall Gaihede Ruegheimerin kouluratsastustallille. Siellä hän hoiti ja ratsasti tallin hevosia, mutta uudet haasteet kiinnostivat ja Meeri palasi Suomeen vuonna 2004. Saksasta palattuaan hän opiskeli ensin hevoshierojaksi, ja aloitti sen jälkeen eläinlääkäriopintonsa Tartossa.


Tällä hetkellä Meeri suorittaa ISELP-sertifikaattia sekä suomalaista hevosten erikoiseläinlääkärin tutkintoa. Erityisiksi kiinnostuksen kohteikseen työssään hän nimeää ortopedian, kuvantamisen ja kirurgian.

 

Vapaa-aikanaan Meeri harrastaa edelleen aktiivisesti ratsastusta. Lisäksi Meerille on alkujaan Teivossa vietettyjen kesien myötä tarttunut kiinnostus raviurheilua kohtaan. Hevosten lisäksi Meerin koirat unkarinvizsla Bemmi ja labradorinnoutaja Miina pitävät hänet liikkeessä.



Meerin lisäksi klinikalla on aloittanut uutena työntekijänä myös Maria Paulaniemi, joka siirtyy Tampereelle Helsingin Yliopistollisen eläinsairaalan palveluksesta. Maria työskentelee klinikalla pääasiassa toimiston tehtävissä ja laboratorionäytteiden parissa.